![]() |
|
YRITYKSILLE | YKSITYISILLERYHMÄCOACHING | RYHMÄVALMENNUS |
|
|
|
RYHMÄCOACHINGCoaching ryhmässä on hyvä keino antaa tukea esim. esimiehille, jotka ovat organisaation eri osista. Sillä voi myös tuoda muutoksen osaksi organisaation toimintaa. Valmentaja haastaa, kyseenalaistaa ja oivalluttaa. Ryhmästä saa tukea työn arkeen. Työyhteisön valmennus on yksilön tarpeista (organisaation tavoitteita unohtamatta) lähtevää ratkaisukeskeistä valmennusta, joka hyödyttää yritystä henkilön työkunnon ja jaksamisen kohenemisella, luovuudella ja joustavalla käytöksellä. Ratkaisukeskeisyys (Solution Focused Approach) on alunperin amerikkalaisten terapeuttien kehittämä menetelmä, joka painottaa myönteisyyttä, asiakkaan voimavaroja ja tulevaisuuteen suuntautumista ongelmien vatvomisen sijaan. Oikean kysymyksen tekeminen voi olla ajattelun tärkein osa. Ammattivalmentaja esittää toimivia kysymyksiä, jotka auttavat pohtimaan ratkaisua monelta eri kantilta. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että ratkaisukeskeinen lähestymistapa tuottaa nopeasti tuloksia. Sen avulla päästään välittömästi ongelmista ratkaisuihin.
Ratkaisukeskeisyyden vahvuuksina voidaan pitää:
|
![]()
Valmentaja
|
© Almonda® valmennus Oy | Jollaksentie 5 A 2 | 00840 Helsinki | 045 1272781 | almonda(at)almonda.fi |