![]() |
|
YRITYKSILLE | YKSITYISILLENUORTEN VALMENNUS | COACHING |
|
|
|
Ratkaisukeskeinen Life coaching eli elämäntaidon valmennus sopii myös nuorille.Valmennus avaa myös nuorille turvallisen mahdollisuuksien maailman. Ratkaisukeskeinen asiantuntija auttaa ja tukee toimimaan luontevalla tavalla omien tavoitteiden hyväksi. Valmennuksessa on mahdollista keskittyä omaan hyvinvointiin, itselle oikeisiin valintoihin, tukeen sekä minkä tahansa henkilökohtaisen asian käsittelyyn luottamuksellisesti. Kun nuori tulee valmennukseen, sovitaan vanhemman, nuoren ja valmentajan välille pelisäännöt siitä, mitä kerrotaan, koska ja kenelle, jotta luottamuksellisuus toteutuu. On hyvin tärkeää, että nuori kokee voivansa puhua avoimesti. On myös tärkeää, että vanhemmat tietävät, miten nuoren olotila kehittyy valmennuksen avulla. Valmennustapaamisen voi järjestää myös nuoren ja vanhempien kanssa yhdessä, jos ratkaisua tarvitaan perheen kesken. Nuoren valmennus etenee usein parhaiten nuoren määrittämällä tahdilla. Liika painostus saattaa aiheuttaa vastarintareaktion. Hyvä toimintatapa on esim. ollut ns. "lämmittelyvaihe", jolloin valmennusta ehdotetaan nuorelle ja hän käy ensimmäisessä tapaamisessa. Jollekin jo tieto siitä, että on ulkopuolinen taho, jossa voi käydä juttelemassa, on riittävä tuki. Toinen haluaa miettiä asiaa ja tulee valmennukseen joidenkin kuukausien pohdinta-ajan jälkeen. Tärkeää on antaa kontrollia nuorelle itselleenkin ja luottaa myös hänen kykyynsä arvioida omaa tuen tarvettaan. Valmennuksessa ei tarvitse käydä säännöllisesti esim kerran kuukaudessa. Valmentaja on taustatukena - turvallisena aikuisena - tarvittaessa vuosiakin.
Kun nuori tarvitsee kuuntelevaa korvaa ja tukea vaikeassa tilanteessa tai kriisissä, on valmentaja luotettava, asiallinen ja rauhallinen kuuntelija.
|
![]()
Valmentaja
|
© Almonda® valmennus Oy | Jollaksentie 5 A 2 | 00840 Helsinki | 045 1272781 | almonda(at)almonda.fi |